
Noidankehä
2h 45min |
Suomi
Tuoni Studioiden versio goottilaisesta kauhutarinasta kuljettaa vieraat matkalle kohti hulluutta ja sen yli, sekä toimii samalla hatunnostona H.P. Lovecraftille, Edgar Allan Poelle ja muille tyylilajin mestareille.
TARINA
Vuonna 1926 Uuden Englannin vuoristossa sijaitseva syrjäinen kartano toimii silmittömän veriteon näyttämönä. Sakean usvan keskellä lepäävän talon lukittu kellari on hautonut sisuksissaan useita ruumiita sekä merkkejä okkultistisista rituaaleista. Uhreja ei kyetty tunnistamaan, sillä aika ja rotat olivat tehneet tehtävänsä, ja ennen tarkempia tutkimuksia joku tai jokin piti huolta, ettei vainajista jäänyt jäljelle muuta kuin kytevät tuhkat. Läheisen kylän, Abbotts Millin, asukkaat pitävät paikkaa kirottuna, jossa kulkijan askeleita seuraavat huohottavat äänet sekä painostava tunne tarkkailusta. Alkuperäisväestö puolestaan uskoo, että vuorilla elää verenhimoinen hirviö, Wendigo, ajasta ja paikasta toiseen liikkuva pelon ruumiillistuma. Paikallinen poliisi ei löydä tapahtumille järjellistä selitystä, ja tapauksen pahaenteiset piirteet kiinnittävät liittovaltion keskusrikospoliisin huomion. Paikalle lähetetään Tohtori Marlow Yhdysvaltain oikeusministeriön toimesta. Syventyessään tapaukseen Marlow ei kohtaa pelkästään ihmismielen haurautta, vaan myös haamuja, jotka ovat seuranneet häntä koko elämänsä ajan - merkkejä paholaisesta. Painajainen ja valve sekoittuvat, kun Marlow sukeltaa yhä syvemmälle psyykkeen synkimmille alueille. Mikä on lopulta totta ja mikä kuvitelmaa? Onko murhien takana ylimaallisen demonin vai tavallisen ihmisen luoma yksiselitteinen pahuus? Pystytkö sinä auttamaan Tohtori Marlowia selvittämään karmean mysteerin taustat ennen kuin tapauksen järjettömyys vie tutkinnan jäljet sekä tutkijan mukanaan pimeyden pohjattomaan kuiluun?
Seuraa esitystä ja tee halutessasi muistiinpanoja
Haastattele tapauksen tutkijaa
Tutki todisteita (suosittelemme ottamaan älypuhelimen mukaan)
Ratkaise Murhamysteeri
Ohjelman kesto on noin 2h 45min
Ohjelman esityskielenä vain suomi

MURHAMYSTEERIN KULKU
Tohtori Marlow saa Yhdysvaltain Oikeusministeriöltä avunpyynnön ja lähtee New Englandin vuoristoon tutkimaan mysteerisiä kuolemia. Vieraat pääsevät mukaan seuraamaan Tohtorin matkaa kohti totuutta sekä tutkimaan selkäpiitä karmivan tapauksen yksityiskohtia. Ohjelma on jaettu neljään lavalla tapahtuvaan näytökseen, joiden välissä on mahdollisuus tutkia todisteita sekä ruokailla, mikäli ruokailu on osa iltaa.
Murhamysteeriesityksissä vierailla ei ole omia roolihahmojaan, vaan jokainen voi osallistua tilaisuuteen omana itsenään ja tutkia tapausta pareittain / pienryhmissä.
TILA JA TEKNIIKKA
Ohjelmaa varten olisi hyvä olla esiintymistila, jossa on tarpeeksi tilaa rekvisiitalle, mielellään erillinen esiintymislava. Esitykseen tarvitaan valkokangas ja videotykki tai screen (jonka kaikki vieraat näkevät). Tunnelmavalaistus ja savukoneen käyttö on suositeltavaa, muttei pakollista. Yli 50 hengen tilaisuuksiin suosittelemme puheäänentoistoa (1 x kapulamikki, 1 x headset).
LISÄTIETOJA JA VINKKEJÄ OSALLISTUMISEEN
Esitys tapahtuu lavalla yleisön edessä, mutta tämän lisäksi tutkija käy ennen viimeisiä näytöksiä vieraiden keskuudessa. Tutkijaa kannattaa jututtaa, jotta saat lisätietoa tapauksesta.
Suosittelemme varaamaan pöytäseurueelle ainakin yhden ladatun älylaitteen sekä tarvittaessa lukulasit iltaa varten. Osa todisteista on myös fyysisesti nähtävissä, mutta kaikkiin todisteisiin pääsee tutustumaan sähköisessä muodossa.
Murhamysteereissä tiedonjako ja yhteistyö ovat avaimia onnistumiseen, ja illan päätteeksi jokainen pöytäryhmä muodostaa oman teoriansa.
Paikalla olevalta isännältä voi aina kysyä lisää vinkkejä, että miten pääsee etenemään murhan ratkaisussa.
